Käännyn autollani lumisen pellon halkaisevalla tielle Kauhajoen Äijönkylässä. Ilta on jo hämärtynyt, eikä maaseudun autiudessa näy katuvaloja. Kohta käännyn suuren maatalon pihaan. Astun ulos laakealle pihalle ja annan katseeni vaeltaa. Talon ikkunoista loistaa valo. Ovi aukeaa ja lihava mies astuu ulos porrastasanteelle. Hän on iso kepulainen rosvo, joka juhlii kansalaisten rahoilla. En kerro tätä mielipidettäni hänelle, vaan kävelen ryhdikkäästi miehen luo ja puristan kättä. Astun sisään rosvon taloon: tutkimusmatkani on virallisesti alkanut.
Isäntä pamauttaa pontikkapullon keittiön paksulle puupöydälle.
"Omaa tuotantoa", mies sanoo leveä virne paksulla ja hieman punertavalla naamallaan. Keittiön pöydästä näen olohuoneeseen, jonka seinältä Paavo Väyrysen kuva katsoo minua hymyillen lämpimästi. Äijä alkaa kertomaan varallisuudestaan. On monen monta traktoria, vempainta ja vempelettä--tässä talossa ei selvästikään puutetta ole nähty. Laajat maaomistuksetkin tulevat tutuiksi.
"Ikävä kyllä tuet ei silti riitä kaikkehen. Pontikan myynti ei tuo paljoakaa ylimääräästä talousrahaa, eikä muutkahan keinot auta. Lisää maata pitäs ostaa, naapurikin osti", isäntäni valittelee köyhyyttään kulauttaen välillä väkijuomaa kurkkuunsa. Muu talonväki on tekemässä omia askareitaan.
"Moon herra talossa", ukko julistaa, "tääl ei ämmät eikä keskenkasvuset räyhää, perkele!".
Ilta taittuu kohti yötä. Istumme yhä pöydän ääressä. Toinen pullo on jo avattu, mutta talon herra ei vähästä hätkähdä.
"Niitä köyhiä saatanoitakin pitää elättää. Punikit ja muu roskaväki mellastaa saatana." Kiukku paistaa miehen kasvoilta, yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kipeä aihe. Aitoja osaajia ei kunnioiteta.
"On se niin saatavan ärsyttävää", mies ärähtää ja kulauttaa taas miestä väkevämpää sisuksiinsa. "Mutta vielä tuloo se päivä, kun me pistetähän punikit kurihin, helvetti soikoon!", huudahtaa iso herra ja pamautta nyrkin pöytään saaden lasit hyppäämään ilmaan ja tyhjän pullon kaatumaan. Mies nousee ja kehoittaa seuraamaan.
Laskeudumme talon kellariin. Himmeä valo paljastaa kellarin nurkassa seinään nojaavan kiväärin. "Tällä sitä punikkia hätyytetähän" toteaa isäntäni ja nostaa kiväärin ilmaan tähtäillen sillä kellarin nurkkia ikään kuin etsien piileskelevää punikkia. Uhmakkaasti hän murahtaa minua jälleen seuraamaan. Nousemme pois kellarista ja kävelemme talon pihalle, jota vain ikkunasta lankeava valo valaisee. Mies lataa aseen ja laukaisee jonnekin pimeyteen. Kuulen lasin hajoavan.
"Voi sun saatana, tais mennä lamppu. No mitäpä tuosta, ainahan niitä uusia saa, verottomana tietenkin", isäntä puhelee ja naurahtaa. "Mut ny mennähän ajelulle!"
Kohta ajamme traktorilla pimeää tietä kohti tuntematonta. Mies kiihdyttää, nauraa ja kiihdyttää. Jyrinä rikkoo öisen hiljaisuuden. Valkeana loistava kuu valaisee matkaamme. Mies kääntyy. Lumiset, tasaiset pellot levittäytyvät silmänkantamattomiin. Hieman kauempana olen erottavinani rakennuksia. "Perkelehen naapuri luulee olevansa isokin herran...Nytpähän oppii, kuka täällä määrää, hahaa!" huutaa isäntä ja painaa kaasua. Piakkoin ennätämme naapurin tilusten luo. Isäntäni ajaa täysillä päin naapurin talon portaikkoa hajottaen sen. Talossa syttyvät pian valot ja ulos ryntää pulska mies ilman paitaa jalassaan vain valkeat alushousut.
"Mitä helevettiä täällä tapahtuu?" huutaa naapurin ukko ja hätääntyneenä hyppii traktorin ympärillä. Koneen häikäisevät valot estävät häntä näkemästä meitä kunnolla.
Seuraavana päivänä ajoin pois. Taakse jäivät riitaisat ja mahtailevat kepulaiset, tukipummit ja köyhiä vihaavat viinaanmenevät lihavat ketkut. Tämä on elämää Kauhajoella.
