Tasainen maisema senkun jatkui jatkumistaan. Lumen alta paljastuneet pellot, tylsät talousmetsät, toistensa näköiset puiset talot. Ilkka katseli maisemaa ja sitten taas tietä, harmaana yli taivaanrannan jatkuvaa. Ikään kuin jonnekin kaukaisuuteen levitetty harmaa matto. Radiossa soi jokin uusi mainos, jossa ilmeisesti mainostettiin uutta kukkakauppaa "hullun halvoilla hinnoilla" mielipuolisen hohotuksen säestämänä. Ilkan mieleen juolahti, mahtoiko mainos olla suljetulta osastolta karanneiden pakoreissullaan kyhäämä, eikä koko kauppaa ole oikeasti olemassakaan.
-Paskat, Ilkka tuumi.
Tien laidalla kulki jonossa pukuun pukeutuneita miehiä.
-Kenties poliitikkoja? Kyllä minä niille näytän...
Ilkka oli äkisti kääntyvinään miesten päälle, mutta kääntyi viime hetkellä takaisin tielle. Miehet säikähtivät pahanpäiväisesti ja hyppäsivät kaikki ojaan. Ilkka nauroi mahtavan naurun ja painoi kaasua.
-Turhaa, turhaa on ihmisen elo. Miksi minäkin vaivaan itseäni tällaisella. Saatana! Varmaan housuun paskominenkin olisi järkevämpää, mumisi Ilkka itsekseen tyhjässä autossa, ja päätti sitten paskoa housuunsa.
-Eipä tuostakaan ollut mitään iloa. Mutta en aio vaihtaa housuja, se on varma. Haistakoot koko maailma.
Ja niin mekin joskus paskomme housuumme, vaikkei siitä meille minkäänlaista hyötyä olekaan, tällä tyhjänpäiväisellä matkallamme halki elämämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti